Ihminen nimen takana

Ihminen nimen takana – Hammastunturin Aapeli

Ihminen nimen takana -sarjassamme meillä oli ilo haastatella tällä kertaa miestä, jonka vaelluskertomukset ovat inspiroineet monia retkeilijöitä aina 1990-luvun puolivälistä alkaen. Nimimerkkiä Aapeli vaelluksillaan käyttänyt Aappo Halonen tuli tutuksi yksinvaelluksistaan Hammastunturin erämaahan.

 

Kuka olet, Aapeli?
Kautta aikain olen kiertänyt erämaita kätkeytyen nimimerkin Aapeli taakse. Sen on myös lempinimeni, sillä kirkonkirjoissa lukee virallisesti Aappo Halonen. Rapiat 50 vuotta sitten synnyin Tuusniemellä. Nuoruuteni asuin Savossa, sen jälkeen opiskelin ja asuin Etelä-Suomessa parikymmentä vuotta. Vajaat kymmenen vuotta sitten muutin perheen kanssa takaisin Kuopioon, veri veti minut takaisin lähelle rakkaita paikkoja. Olen siis pesunkestävä savolainen!

Minulla voi sanoa olevan nykyään kaksi harrastusta: kesämökkeily/kalastus sulan veden aikana (toukokuun alusta marraskuun loppuun) ja lumilautailu talvella. Näinollen tykkään kaikista vuodenajoista, sillä aina on jotain tekemistä. Eniten odotan syksyä, jolloin luvassa on vuoden kohokohta: erävaellus syysruskan aikaan. 

Vuosien saatossa olen harrastunut erittäin paljon maastopyöräilyä ja mm erämelontaa (osallistuen SM-kisoihin yksikkösarjassa!), mutta nämä ovat jääneet taka-alalle. Nykyään arkiliikunta hoituu sillä kun lenkkeilen päivittäin koiran kanssa.

Mikä herätti kiinnostuksesi luontoon, retkeilyyn ja Lappiin? Milloin teit ensimmäisen reissusi?
Koko ikäni olen liikkunut luonnossa. Saan kiittää vanhempiani siitä että totuttivat minut liikkumaan luonnossa. Lisää retkeilyintoa sain teini-ikäisenä partiossa.. Noihin aikoihin kävin perheen kanssa joka kesä automatkalla pohjoisessa. Ensimmäisen oikean vaelluksen tein 1970-luvulla ollessani vielä alle 15-vuotias. Tuolloin vaelsin yksin Repojoki – Kuttura – Ivalojoki – Sotajoki – Papinhamina. 

Montako kertaa olet retkeillyt Hammastunturilla? Miksi juuri siellä, mikä juuri Hammastunturissa on parasta?
Eräretkiä minulle on kertynyt 23 kappaletta, joista kaksi on suuntautunut muualle kuin Hammastunturiin. Hammastunturin valitsin aikoinaan sen takia kun Raimo O. Kojo kertoi retkeilykirjassaan Hammastunturin olevan vähiten tunnettu ja kuljettu erämaa. Sinne siis!

Vuosina 1982–2001 kävin Hammastunturissa lähes vuosittain. Useimmiten yksin, muutaman kerran oli hyvä kaveri mukana. Sitten elämässäni seurasi vaihe, jolloin retkeilyn luonne muuttui perhepainotteiseksi. 

Nyt kun lapseni ovat jo miltei aikuisia, niin olen palannut takaisin mieliharrastukseni pariin. Syksyllä 2014 tein ex-tempore -periaatteella eräretken Hammastunturiin ja sama toistui syksyllä 2015. Nyt voin varmaksi luvata, että minut näkee vuosittain Hammastunturissa joka syksy. Tai siis ei näe, koska välttelen parhaani mukaan muita kulkijoita.

Yksinvaeltaminen Hammastunturissa on minun tavaramerkki. Vaikka tunturiin ei saisi lähteä koskaan yksin, niin minä teen sitä toistuvasti. Yksinvaeltaminen sopii minunlaiselle ajattelijalle. Kukaan ei ole koskaan nähnyt minua istumassa tunturinlaella, piippu verkkaisesti suupielessä savuten. Istun alas ja valitsen yhden suunnan, jota tarkastelen ja annan katseen rauhallisesti seurata horisonttia niin kauan kunnes koko pesällinen on poltettu. Siinä ajassa ennättää nähdä paljon ja moni asia lonksahtaa paikoilleen. Tämä on varsinaista omien akkujen lataamista. 

Yksinvaeltaessa tulee asiat tehtyä erityisellä huolella, sillä riskejä ei ole varaa ottaa. Kertaakaan en ole ollut vaaratilanteessa. Ja siltä ja varalta, että jotain sattuisi, niin pyrin muutaman päivän välein ilmoittamaan tekstiviestillä kotijoukoille missä olen, minne jatkan ja milloin ilmoitan seuraavan kerran reitistäni.

Aapeli soittaa syksyllä 1986 Ivalojoen Kultalassa kämpän ARP-puhelimella vastapuhelua kotiin.

 

Totuuden nimissä kaksi viimeistä vaellusta ei ole ollut yksinvaelluksia. Minulla on ollut mukana Ukko, punainen irlanninsetteri. Siinä on minulle sopiva eräkaveri: ei valita, kelpuuttaa minun valitseman leiripaikan, haluaa kulkea kanssani samaan suuntaan ja mikä parasta, nukkuu minun kanssa louteessa, kylki kyljessä!

Toinen minun tunnusmerkki on se, että en yövy kertaakaan vaelluksen aikana eräkämpässä. Minulla on mukana loue, sillä haluan olla mahdollisimman lähellä luontoa. Mutta myös siksi, että se on sekä kevyin majoite, että siinä saa istua iltaa kynsitulien äärellä ja nauttia savuntuoksusta, sen silmiä parantavasta kirvelystä...

Vuosien saatossa olen kulkenut Hammastunturin erämaan ristiinrastiin. Muutama kolkka voi olla minulle hieman tuntematon, mutta väitän, että jos minut laskettaisiin silmät sidottuna Hammastunturin erämaahan, niin pystyn tunnistamaan sijaintini heti kun pääsen lähimpänä olevan tunturin päälle!

Minulle on vuosien saatossa muodostunut kolme vakioleiripaikkaa (VLP1, VLP2 ja VLP3), joissa kaikissa on polttopuut valmiina odottamassa. Paikat on valittu siten, että kukaan ei ole koskenut polttopuuvarastoihin ja vain yhdellä paikalla olen huomannut, että joku muu on pitänyt nuotiota samalla paikalla. Paikat siis sijaitsevat joko syrjässä tai ne ovat sellaisia, joiden kauneutta ei voi päätellä pelkän kartan perusteella.

Oletko kulkenut Hammastunturin lisäksi muilla alueilla? Entä ulkomailla?
Muutaman kerran olen kokeillut vieraita paikkoja, Suomessa Saariselkä ja Pallas sekä muutama muu pienempi paikka Ruotsissa ja Norjassa. Olen kuitenkin aina jäänyt kaipaamaan Hammastunturin monipuolisuutta ja aitoa erämaan tunnelmaa.

 

Kun olet lähdössä reissuun, suunnitteletko etukäteen reittiä, vai kuljetko minne tuuli nokan kääntää? Kuinka tarkkaan mietit varusteet ja yöpymispaikat?
Minulla on aina valmiina reittisuunnitelma kun lähden erämaahan. Se ei ole absoluuttinen totuus, mutta ei minun ole tarvinnut koskaan ilmoittaa kotijoukoille totaalisesti muuttuneesta suunnitelmasta. Nykyään kun minulla on kattava tietämys Hammastunturista, osaan arvata etukäteen yöpymispaikat varsin luotettavasti. Kuitenkin minulla on suunnitelmissa aina säätövaraa, joten lopullinen leiriytymispaikka on useamman tekijän summa. Riippuen vallitsevista sääolosuhteista kuljen/leiriydyn joko suojaisissa jokilaaksoissa tai olen ylhäällä avotunturissa ihailemassa maisemia.

Onko koskaan tullut hetkiä jolloin kulkeminen ei olekaan mukavaa?
Tämä tunne iskee jokaisella reissulla. Sitä alkaa miettiä, voisiko nyt vaan istua mukavasti ja nauttia kuivasta ja lämpimästä. Istahdan alas, laitan piipun palamaan ja keitän nuotiolla kahvit, että tunne menee ohi. Yleensä pelkkä kiehisen sytyttäminen riittää karkoittamaan moiset pahat ajatukset.

 

Ovatko varusteesi vuosien varrella muuttuneet paljon? Entä onko rinkassa vielä samoja varusteita kuin ensimmäisillä vaelluksilla? Onko reissujen myötä kevyemmät retkeilykamppeet ja grammanviilaus alkanut kiinnostaa?
Tässä asiassa olen kovin konservatiivinen insinööri. Olen aina dokumentoinut tarkkaan mitä olen ottanut mukaan ja kuinka paljon. Retken jälkeen olen korjannut varusteluetteloa niiltä osin kuin olen nähnyt korjaamiselle tarvetta (mitä oli liikaa, mitä oli liian vähän). Tämä toimintamalli sopii minulle hyvin, koska retket ajoittuvat aina ruska-aikaan, olen aina liikkeellä yksin ja maastokin pysyy samana.

Minulla on vieläkin käytössä vuonna 1975 hankkimani Karrimat-makuualusta ja Trangia. Trangian sprii-polttimen sijaan käytin 1990-luvulla bensiinikeitintä, mutta nyt olen palannut takaisin perinteiseen sprii-polttimeen. Mikäpä kiire erämaassa on ruokaa valmistaessa! Muonien suhteen olen myös pitäytynyt perinteisissä, yksinkertaisissa ja nopeissa ateriossa. En kaipaa erämaassa gourmet-aterioita, mutta en myöskään lisää-vain-vesi valmisaterioita. Jokaisella reissulla pitää syödä ainakin kerran mexikanakeitto ja nöttkött/perunamuusi annos. Onneksi nämä legendaariset eväät ovat yhä löydettävissä markettien hyllyistä.

Olet ollut monelle retkeilijälle esikuvana, inspiroijana. Onko sinulla itselläsi ollut tällaisia? Onko joku, jonka jalanjälkiä olet halunnut seurata tai jonka reissuista sait idean lähteä Lappiin?
Suurin esikuva minulle on ollut isäni, joka retkeili 1950-luvulla Lapissa. Kirjailijoista minua on inspiroinut Kullervo Kemppinen (Poropolku kutsuu), Jorma Ollikainen (Kelokämppä) ja Viljo Mäkipuro (Kultalappia ja kullankaivajia), joista viimeksimainuttu on suurelti vaikuttanut siihen, että liikun Ivalojoen maastoissa.

Mitä luonto sinulle merkitsee? Miten paljon tarkkailet retkilläsi luontoa: kasveja, lintuja ja muita eläimiä?
En vaelluksen aikana erityisesti tarkkaile mitään tiettyä asiaa. Kuljen silmät auki ja koetan havaita mahdollisimman paljon. Katselen ympärilleni ja koetan havainnoida poikkeamia: erikoisia maastokohteita, harvinaisten eläinten jälkiä, outoja kasveja tai vaikkapa luonnonoikkuja. Koska kuljen pääasiassa omia polkuja, olen oppinut mm sen ettei pidä kulkea poikittain poropolkuihin nähden. 

Koetan liikkua koskemattomissa maastoissa, mutta aina se ei onnistu. Viime syksynä olin melkein varma, että pääsen yöpymään paikkaan jossa ei näy merkkiäkään ihmisistä. Pettymys oli suuri kun juuri ennen leiripaikkaa löysin maasta vaelluskengän irtopohjallisen – se siitä erämaasta!

Vaikuttavimmat tai mieleenpainuneimmat kokemukset reissuilta?
Kaksi tapausta on jäänyt ikuisesti mieleen. Syksyllä 1986 (ERÄ VI) menin erämaahan poikkeuksellisen myöhään, vasta viikolla 39. Kun reissua oli jäljellä puolet jäljellä, satoi yön aikana 15cm pakkaslunta, joka ei sulanut pois. Aurinkoisena päivänä oli hienoa kulkea Ivalojokilaaksossa ja ihailla myöhässä olevaa ruskaa ja valkeita hankia samaan aikaan. Itseasiassa lunta satoi päivittäin lisää, joten viimeisenä päivänä tarvoin 40cm lumihangessa ...

Vuosi 1997 (ERÄ XVII) oli erikoinen. Ensinnäkin olin erämaassa reilut kaksi viikko (19 päivää) ja kävin silloin Hammastunturin niissä osissa joissa ei tosiaankaan tarvitse pelätä kohtaavansa muita retkeilijöitä. Paluumatkalla kohti sivistystä oli vuorossa Ivalojoen ylitys. Mutta tällä kertaa ylitys piti tehdä veneitä käyttäen koska riippusiltaa oltiin uusimassa, eikä sitä ollut olemassa. Muistiinpanoissani lukee seuraavasti: 

"Saunaranta. Molemmilla rannoilla on veneet, aivan niinkuin pitääkin. Soudan yli ja mietin, josko jättäisin veneen vastarannalle, sillä 99 prosentin todennäköisyydellä seuraavat kulkijat tulevat etelän suunnasta. En kuitenkaan tee oharia, sillä ei minulla ole niin kiire, ettenkö ennättäisi viedä toista venettä vastarannalle. Nostan rinkan rannalle. Otan toisen veneen hinaukseen ja käyn viemässä sen saunarannalle, soudan itse takaisin. Taas on kummallakin rannalla vene, eikä operaation mennyt kuin muutama minuutti."

Tämän jälkeen piti vielä kiivetä ylös Björklundinvaaralle. Rappusia ei ollut vielä silloin olemassa. Kiipeäminen oli  kaksi kertaa vaikeampaa kuin nykyään (rappusia pitkin), mutta silloin miehet olivatkin rautaa!

Onko sinulla reissuhaaveita? Onko jotakin, minkä kokemista ja näkemistä retkillä odotat?
Yksi minun haaveista (nuorena miehenä) oli, että vaelluksen tulisi kestää yhtä kauan mitä on vaelluksen numero. Ensi syksynä olisi vuorossa ERÄ XXIV, mutta en usko, että siitä tulee yli kolme viikkoa kestävää. Onneksi sentään ERÄ XVII kesti 19 päivää, joten tämäkin on tullut toteutettua. Tarkennetaan vielä, että olen sen verran puritaani, että eräretkellä ollaan yhtäjaksoisesti erämaassa ja että kaikki tarvittavat varusteet viedään itse; täydennystä ei siis saa käydä hakemassa kyliltä, puhumattakaan jostain tilatusta lentokonetäydennyksestä. Toki jokainen taaplaa omalla tavallaan!

Saammeko vielä luettavaksi uusia kirjoituksia retkiltäsi?
Jaa-a! Olen aina kuljettanut kameraa mukana eräretkilläni. Ennen vuotta 2000 ei ollut digikameroita, joten valokuvia tuli maltillinen määrä. Käytännössä minulla on useimmista eräretkistä yksi lippaallinen eli sata diakuvaa. Näiden kuvien ympärille oli helppo rakentaa tarina, sillä tein päivittäin lyhyet muistiinpanot jo vaelluksen aikana. Lopullinen stilisointi sitten syksyllä ja retkipäiväkirjojen julkaisu omilla webbisivuilla.

Kuluneena syksynä minulla oli mukana digijärkkäri. Kuudessa päivässä kertyi valokuvia yli 600!! Oli työn ja tuskan takana valkata kuvista alle sata parasta. Sitä seurasi helpompi osuus, eli kuvatekstien lisääminen. Tämän jälkeen tein kansiosta julkisen sekä linkitin sen Facebookin Tulilla-ryhmään. Sain runsaasti palautetta kuvareportaasista. Luulen,että tämä tulee olemaan jatkossakin käyttämäni "julkaisukanava", mutta ei koskaan pidä sanoa ei koskaan!

 

Aapelin kotisivut: http://www.pcuf.fi/~aapeli/retkeily.html

Reissut vuosien varrella:

vaellus

vuosi

paikka

budjetti

varusteet

huom

ERÄ I

1979

Ivalojoki

 

 

Repojoki-Kuttura-Ivalojoki-Sotajoki

ERÄ II

1980

Pallas

 

 

Mukana J. Saari

ERÄ III

1982

Lemmenjoki-Ivalojoki

 

 

 

ERÄ IV

1983

Saariselkä

 

 

Mukana J. Saari

ERÄ V

1985

Ivalojoki

 

 

 

ERÄ VI

1986

Ivalojoki

 

 

"talvivaellus" syyskuussa

ERÄ VII

1987

Hammastunturi

 

 

 

ERÄ VIII

1988

Hammastunturi

 

 

 

ERÄ IX

1989

Hammastunturi

 

 

 

ERÄ X

1990

Hammastunturi

 

 

Mukana T. Jussila

ERÄ XI

1991

Hammastunturi

 

 

 

ERÄ XII

1992

Hammastunturi

 

 

 

ERÄ XIII

1993

Hammastunturi

 

 

Mukana K. Kolehmainen

ERÄ XIV

1994

Hammastunturi

 

 

2-15.9.1994 (pitkä juttu)

ERÄ XV

1995

Hammastunturi

 

 

2-12.9.1995, mukana J.Louhisuo

ERÄ XVI

1996

Hammastunturi

5560mk

v0.99

2.9-17.9.1996 (pitkä juttu, valokuvia)

ERÄ XVII

1997

Hammastunturi

4205mk

v1.001

8-26.9.1997 (pitkä juttu, valokuvia)

ERÄ XVIII

1998

"Hammastunturi"

0 mk

-

virtuaalieräretki

ERÄ XIX

1999

Hammastunturi

4405mk

v2.053

12-22.9.1999 (retkipäiväkirja, valokuvia)

ERÄ XX

2000

Hammastunturi

2663mk

v2.1

10-22.9.2000 (retkipäiväkirja valokuvineen)

Haikki XXI

2001

Siliäselkä (Hammastunturi)

 

 

lyhyt kuvaus yhden yön kestäneestä retkestä

ERÄ XXII

2014

Hammastunturi

 

 

13-19.9.2014 (Extempore)

ERÄ XXIII

2015

Hammastunturi

 

 

10-16.9.2015