Maakotka on joutunut Suomen luonnossa ahtaalle. Petoviha muutti kotkan elämän hengenvaaralliseksi, metsien hakkuut hävittivät tarpeeksi vankkaoksaiset aihkimännyt Etelä- ja Keski-Suomesta, kaikkialle levittäytynyt metsäautotieverkosto rikkoi takamailta rauhan ja soiden ojitus vähensi avoimia saalistusmaastoja. Petovihan myötä kotkakannasta tuli arka, vain arimmat linnut säilyivät hengissä syvimmillä saloilla. Kanta pieneni pienenemistään. Vanhoista reviireistä jäi vain muistitieto paikallisten ihmisten keskuuteen.

Sinnikäs luonnonsuojeluaate on kuitenkin muuttanut ihmisten suhtautumista maakotkaan. Komea lintu koettiin enemmänkin elämyksenä luonnossa, ei uhkana tai kilpailijana. Lintu rauhoitettiin. Kannan laskun pohja ohitettiin ja hyvin hidas kasvu alkoi. Kotkan arkuus lieveni, koska rohkeampiakin lintuja jäi henkiin. Kymmeniä vuosia vanhoilla, autioina pysyneillä reviireillä alkoi näkyä uudestaan kotkia. Jos vanhoilla reviireillä olivat säilyneet suot ja jonkinlainen rauha, kotkan palautuminen oli jälleen mahdollista. Huomasin tämän itse 1980 ja -90-lukujen vaihteessa. Alue, jossa vielä 1960-luvun alussa pesi kotka, sai tämän hienon linnun takaisin. Retkillä alkoi nähdä kuningaslinnun silhuetin korkealla taivaalla. Suot olivat yhä siellä, kotkalle tärkeät avoimet saalistusmaastot. Mutta metsät oli hakattu. Ikimännyt, kotkalle sopivat pesäpuut puuttuivat. Tarvittiin siis ihmisen apua, että valtavat pesät pysyisivät puussa.

Kotkahavaintojeni ilmoittamisen myötä tutustuin lintuharrastajaan, jolla oli sama mielenkiinnon kohde. Jaoimme innokkaina omia havaintojamme. 1990-luvun alussa pääsin ystäväni mukaan apupojaksi kotkan tekopesien rakennusretkille. Vuonna 1992 eräältä tekopesältä löytyi kotkan sulka ja höyhen, sekä tekopesää oli selvästi rakennettu. Kun seuraavana vuonna menimme tarkistamaan tekopesää, se tapahtui! Kaukoputken keväisessä, väreilevässä kuvassa näkyi, kuinka pesässä hautovan kotkan pää nousi tarkkailemaan ympäristöä. Kylmät väreet kulkivat pitkin selkää, kättelimme hymyssä suin keskellä keväistä luontoa. Yksi mieleenpainuvimmista hetkistäni Suomen luonnossa oli juuri siinä, keväisten soiden ja metsien keskellä. Maisemassa, mikä minua niin mielyttää.

Meillä kävi hyvä tuuri myös siinä mielessä, että tuo "ydinpesän" maakotkapari osoittautui harvinaisen tuotteliaaksi. 20 vuoden aikana tuosta pesästä on lähtenyt 20 kotkaa lentoon ja kahden poikasen pesueita on ollut jo seitsemän. Nyt ydinpesän ympärille muodostuu uusia reviirejä 1-3 vuoden välein. Lähes kaikki maakotkan pesät tuolla alueella ovat tekopesissä. "Ympyrä sulkeutui" viime kesänä. Alueelta, missä tein ensimmäiset kotkahavainnot, löytyi täysin uusi pesä.

Tekopesän rakentaminen vaatii tietysti luvan ja niitä pyritään tekemään suojelualueille ja valtion maille. Rakentamisessa käytetään aina turvavyötä puussa työskenneltäessä. Huhtikuun 28. päivä olimme jälleen soiden keskellä rakennuspuuhissa. Tekopesälle sopiva paikka ja puu oli käyty etsimässä aiemmin. Ohessa muutama kuva rakennusvaiheista:

 

Alkutilanne, sopiva puu on etsitty aiemmin.

 

Alhaalla aisataan tukipuita